sunnuntai 2. syyskuuta 2012

KATSO ELÄMÄÄ SILMIIN

Tuuli hyväillen poskea sipaisee, 
jotain salaista korvaan kuiskaa. 
Surusilmiä hellästi kuivailee 
ja silittää pörröistä tukkaa. 

"Katso pilkettä auringon säteiden, 
jotka aalloilla välkkyen leikkii. 
Katso kevyttä lentoa lintujen. 
Katso vihreyden valtaamiin lehtiin. 

Katso elämää silmiin, 
luottaen… 
Älä pakene varjojen metsiin! 

Anna sielusi aueta sille." 

© Sylvi Huttu


lauantai 1. syyskuuta 2012

VIIMEINEN UNI

Kuuma tuuli huuhtelee 
mieleni aavikkoa. 
Särkyneet jäljet 
hiekanjyvästen alla – 
karrelle palaneiden 
sydänten 
viimeinen uni. 

© Sylvi Huttu 


KYLMÄÄ

Kylmät varpaat lattialla, 
kylmät sormet peiton alla, 
kylmä sydän rinnassa… 

Kylmää kaikkialla? 

© Sylvi Huttu




perjantai 31. elokuuta 2012

VALON SYLIIN

Luulin tulevani luotasi, Herra, 
ilman vaatetusta, 
ilman nimeä, 
ilman menneisyyttä. 

Miten väärässä olinkaan! 

Sinä vaatetit minut Sanallasi, 
Sinä kuiskasit nimeni, 
Sinä näytit menneisyyteni. 

Miten paljon Sanoja 
vielä tarvitsenkaan! 

Kuinka monta nimeä! 
Kuinka monta tulevaisuutta! 

Kunnes tieni on käyty, 
tehtäväni suoritettu 
ja 
Valon syli tavoitettu. 

© Sylvi Huttu

torstai 30. elokuuta 2012

SYDÄMENI SISKOLLE

Olin kuuden viikon kypsässä iässä, 
kun olit mulle, serkku, syntymässä. 
Saman pirtin nurkassa uinailtiin 
- päät yhdessä - 
sisariksi kasvettiin. 

Kotikunnaille, 
lapsuuden leikkimaille 
usein unessa jälleen palaan 
ja kun aamuisin arkeen havahdun, 
pettymykseni vaivoin saan salaan. 

Värein kirjaillut kiemurat elämän 
meidät erilleen muuten veivät, 
mutta kotiniemelle takaisin 
tulemasta ne estäneet eivät. 

Nyt sinulle, siskoni, pyyntö on tämä: 
Ethän minua maailmaan yksin jätä? 
Meidän määrä on vanheta yhdessä! 

Kenties elämämme ehtoopuolella 
me harmaapäinä, 
elämän nähneinä 
ja siihen jo kyllästyneinä 
taasen saman pirtin nurkkaan 
nukahdamme - 
päät yhdessä, 
silmät väsyneinä... 

Ja ehkäpä salatun verhon takana 
me joskus taas havahdumme 
päät yhdessä, 
silmät virkeinä... 
Aloittaaksemme alusta jälleen. 

Näin uskothan, 
sydämeni sisko? 

© Sylvi Huttu

tiistai 28. elokuuta 2012

AARTEENI, MITEN ON?

Rakkaani, mieheni, olevaiseni! 

Nouseeko aurinkoni kun sinä nouset? 
Vahvistuvatko jalanjälkeni askeleistasi? 
Rakentuvatko seinäni sinun sanoistasi? 

Vai... 
Laskeeko aurinkoni? 
Murentuvatko muurini? 
Häviävätkö sinun sanasi? 
Kuivuvatko askeltesi jäljet? 
Tuhoutuvatko jalanjälkeni kun sinä astut niille? 

Sillä... 
Olethan sylini tuntemattomassa? 
Olethan kaikuni askeleissa? 
Olethan turvani tulevaisuudessa? 

Nouseeko, vahvistuuko, rakentuuko? 

Vai... 
Murentuu, häviää, kuivuu, tuhoutuu... 

Aarteeni, miten on? 

© Sylvi Huttu

maanantai 27. elokuuta 2012

PUHALLA HILJAA

Puhalla hiljaa armon hellä tuuli,
henkäile sydämiimme tuskan täyttämiin.
Kuiskaile lämmin lohdutuksen sana
ja lupaa, että rakkaamme 
näemme tuonnempana.

Pudota lohdutuksen pisarainen siemen
poltteeseen rinnan,
sen jäisiin uumeniin. 

Hyväile, vilvoita ja kanna,
voimia poluillemme anna. 

© Sylvi Huttu

lauantai 25. elokuuta 2012

SYDÄMEEN KÄTKETYT SILMÄT

Hyvät silmät 
- ne sydämeen kätketyt - 
tuskan sielun haavoitetun 
- kovaan kuoreen käärityn, 
syvälle piilotetun 
näkevät. 

Sydämeen kätketyt silmät. 
 
© Sylvi Huttu



perjantai 24. elokuuta 2012

KUNHAN SATEET SULAVAT

Tuulen kiireetön pyörteily
rantakoivujen suhisevilla kutreilla,
auringon lempeä hyväily kasvoillani,
käsittämätön maailmojen pysähdys rantalaiturilla.
Minun timantteina helmeilevän aallokkoni sineilevä väre…

Vielä tuokion joudut kaipaamaan,
vielä hetken joudut odottamaan.

Kunhan sateet sulavat,
tulen luoksesi.

© Sylvi Huttu

?


Kitara ei soi,
ei itke,
se vain on.

 © Sylvi Huttu

torstai 23. elokuuta 2012

KUN OLEN MENNYT

Älä itke, kun olen mennyt, 
älä tuulen perään käy.
Olen rauhaan viimein päässyt
eikä kyyneliä täällä näy.

Kun suret sekä huokaat,
ja kun sydämesi ikävästä kipunoi,
niin muista, että lähelläsi
minun sieluni vapautta
ja tapaamisen odotusta soi.

Samalla toivon, että silloin
myös tuska sinun sisältäsi 
rauhan valomereen jäisi. 

© Sylvi Huttu

keskiviikko 22. elokuuta 2012

ON MATKA PITKÄ...

Vihreä ruoho askelteni alla,
pehmeä sammal polulla upottavalla,
auringon säteet kasvoilla polttavilla,
tuulen vire keholla uupuneella.

On matka pitkä.
Pääsenkö perille
vai vetääkö sammal
jalkani sisälleen?

Houkuttaa ruoho
niin nukkumaan petilleen…
Kehottaa tuuli tuo
nousemaan siivilleen…

Ketä nyt tottelen?
Kuka oikeita käskyjä jakaa?
Keneltä neuvon saan?
Kuka oikean tuloksen takaa?

 © Sylvi Huttu

tiistai 21. elokuuta 2012

AIKOJEN ALUSSA


Sinut aikojen alussa löysin,
kadotin ja unohdin.
Taas löysin…

Sama sade nyt meidät kastelee,
sama aurinko meidät kuivaa
ja
sama yhteinen katto
meitä molemmilta niiltä suojaa.


© Sylvi Huttu




SADE PIISKAA TYHJÄÄ SYDÄNTÄNI

Askeltesi kaiku
loittonee, häviää 
ja
unohdus ratsastaa
tuulen hartioilla.

Katkeruuden tumma pilvi,
musta möhkäle,
sumentaa mieleni,
rintani,
sieluni.

Sade piiskaa tyhjää sydäntäni. 


© Sylvi Huttu

maanantai 20. elokuuta 2012

VERKOSTA EI OLE ULOSKÄYNTIÄ

Taipuilen koleiden tuulten tuiverruksessa 
kuin lehtensä varistanut puu. 
Alastomana, viluisena, kohmeisin sormin. 

Kohta taitun? 

Auon avuttomana suutani 
kuin hädissään räpistelevä linnunpoikanen, 
menehtymäisillään... 

Kohta menehdyn? 

Sillä päässäni säkenöivä tulenlieska 
ei anna minun unohtaa. 
Sillä sisintäni kurittava raippa 
ei salli minun nousta, 
ei nauraa. 

Ennen nauroin. 
Alinomaa ilakoin. 
Ennen, maailmojen alussa. 

Niin nauroin nytkin. 
Huumorilla pyristelin 
välinpitämättömyyden verkossa. 
Vähättelin. 
"Ymmärsin"... 

Kunnes tokenin. 
Kunnes jähmetyin. 

Verkosta ei ole uloskäyntiä.  

© Sylvi Huttu

perjantai 17. elokuuta 2012

KULKISITKO KANSSANI?

Kulkisitko kanssani kevääseen, 
jos 
olisin kuin versoonsa puhkeava puu 
tai 
kuin umpunsa puhkeamista 
pidättelevä kukka? 

Kulkisitko... 
Etsisitkö sulavat veet, 
avautuvat pälvit? 

Nostaisitko nieluunsa vajoavan 
jäätikön yli? 

Kulkisitko, 
etsisitkö, 
nostaisitko 
siltikin, 
vaikka olisin ruttuihinsa tukehtuva, 
muistoissaan haparoiva, 
vapiseva ja köntistyvä? 

Hauras kepinjatke? 

© Sylvi Huttu

LUMIPERHONEN

Lumiperhonen, 
taivaisen valon lähetti, 
kosketti sydämeni suljettuja portteja, 
raotti niitä läpikuultavilla siivillään. 
Hennosti, hipaisten… 

Ujutti viestin äärettömästä kaipauksestasi, 
kosketustesi palavasta lieskasta, 
tunteesi väkevyydestä. 

Ja minä jäin odottamaan. 
Portit avattuina, 
polku terälehtien peitossa. 
Punaisten, hehkuvien, tuoksuvien… 

Kutsua täynnä. 

© Sylvi Huttu