Päivänkehrä
avasi tänään suloiset kasvonsa jo varhain...
Mökkimme
ovelle on kasaantunut
syksyn
kirjavankukertavia lehtiä.
Lakaisen
ne ja istahdan portaille odottamaan ystävääni,
jonka
mukana sinulle jälleen kerran viestittäisin...
Koska
minun on niin ikävä sinua!
Jalkani
ovat kylmät,
käteni
jäykät,
nenäni
yhtä jäistä kalikkaa
ja
sydämeni kohmeinen huurre.
Tule
jo, tule jo pois.
Tule
ja ota.
Täytä
minut!
© Sylvi Huttu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti