jos
taivas syöksisi kiviään,
en
antaisi lieskojen viedä sinua.
En
sinua -
en
yksin ainakaan.
Ne
ottakoot mukaansa
meidät
molemmat.
Ne
viekööt meidät
erämaiden
rosoisimpiin kivikoihin.
Ne
nakatkoot meidät
kurjimmista
kurjimpiin ryteikköihin
-
mihin tahansa -
kunhan
saan olla luonasi.
Kunhan
vain saan viettää kanssasi
maailmankaikkeuden
jokaisen viipyvän tuokion,
sen
äärettömät, mittaamattomat hetket.
Ikuisuuksista
ikuisuuksiin...
©
Sylvi Huttu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti