Vuorilta
kantautuu yksinäisen suden haikea laulu.
Se
kaipaa kumppaniaan.
Mieleni
tekee vastata siihen.
Yhtyä
sen ikävöivään valitukseen.
Virrasta
nousee hyinen usva.
Se
jää leijumaan laiskasti kiirehtivän elementin ylle.
Kolea
tuuli leyhähtää puun oksistossa,
humauttaa
sen hartioilta viereeni jäisen lumitaakan.
Puistatus
kiirii kehoni lävitse.
Siellä
jossakin taas olet
-
aivan lähellä –
vain
näyttöruudun takana.
Silti
maailmojen päässä minusta.
Kaukana
kätteni ulottuvilta,
kaukana
sydämeni kosketukselta…
Vaikka
kuiskaisin sinulle mitä tahansa, et kuulisi.
Vaikka
huutaisin keuhkojeni pohjukoista asti,
ei
sekään sinua saavuttaisi.
Olen
siis ääneti.
Kuuntelen
sydämeni sykähdyksiä…
vereni
kohinaa…
ohimoitteni
tykytystä.
Vaikenen…
Olen
hiljaa…
© Sylvi Huttu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti